~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Andy selaili lehteä yrittäen etsiä töitä. Heidän pankkitilinsä näytti vakavasti nollaa ja rahaa oli pakko saada jostain. Pian tulikin armeijan ilmoitus vastaan.
"Etsitään työntekijöitä armeijan 5 kuukautta kestävälle Irakin matka", Andy luki hiljaa ääneen. Työstä maksettaisiin todella hyvin, joten hän voisi hyvin lähettää rahaa Melinalle aina sillointällöin.

"Kulta..", mies aloitti varovasti Melinan ilmestyessä huoneeseen. Hän otti tytön kädestä kiinni ja siirtyi hieman lähemmäksi.
"Mä sain töitä"
"JES! Mistä?" Melina innostui tarraten Andyn toiseenkin käteen.
"Armeijasta... mun pitäis lähteä huomenna viideks kuukaudeks Irakiin..", Andy kertoi saaden molempien mielen synkistymään.
Melina tuijotti hetken rakastaan uskomatta kuulemaansa. Mutta rahaa olisi pakko saada, väliä sillä kuinka paljon erossa olo satuttaisi.
"Eli tää on meidän viimenen ilta?"

Andy johdatti Melinan makuuhuoneeseen suudellen tytön kaulaa, käsiä ja lopuksi huulia. "Ei siis tuhlata aikaa puhumiseen", hän kuiskasi tytön korvaan.

"Mä rakastan sua..", Melina kuuli itsensä sanovan ensimmäistä kertaa elämässään.
 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Aamu koitti liian nopeasti ja oli hyvästejen aika.
"Onko sun ihan pakko lähteä", Melina näytti koiranpentuilmettään.
"Kulta sä tiedät että on", Andy hymyili silitellen tytön poskea.

Melina yritti pidätellä kyyneleitään ja nappasi Andyn tiukkaan halaukseen. "Nähään pian", Andy sanoi hiljaa ja irrottautui halauksesta.
 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

 

Pari kuukautta Andyn lähdön jälkeen sujui ihan hyvin. Jos ei lasketa oksennustautia ja suunnatonta ikävää.

Taudista selvittyä alkoi Melinan ruokahalu kasvaa ja siitäkös entinen syömishäiriöinen huolestui. Nälkä oli kuitenkin niin suunnaton ettei hän voinut hillitä itseään.

Huono olo, väsymys, nälkä.. Melina makasi sohvalla miettien vaihtoehtoja. Eikai vaan?
 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

 

"Tyttö usko mua, sä oot raskaana!" Melinan paras ystävä Impi huudahti.
"Mulla oli justiin samat oireet sillon ku ite olin paksuna"
"Mut..", Melina takelteli.

"Mä syön pillereitä!", hän huudahti ja nousi raivon vallassa seisomaan.
"Niin no ei ne aina toimi..", Impi huokaisi nousten ystävänsä perään.
Melina puri huultaan jottei sortuisi pahimman luokan itkupotkuraivariin.

 "Hei kyl kaikki menee hyvin.. sulla on rakastava poikaystävä, kiva koti ja rahaaki tulos", Impi yritti lohduttaa häntä.
Tyttö tuhahti hiljaa. Hänestä ei ikimaailmassa olisi äidiksi.
 

 "Kiitti avusta," Melina sulki ystävänsä halaukseen vielä ennen tämän lähtöä.
"Sitä varten mä oon olemas", Impi naurahti.
 

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ 

 

 

5 kuukautta oli kulunut ja raskaus alkoi olla jo todella selvää. Melina odotti kuin kuuta nousevaa rakkaansa kotiinpaluuta, mutta samalla häntä pelotti. Hän tiesi, että Andy haluaisi lapsen ja olisi kauan sitten tehtyä päätöstä vastaan.

Toki Melina näytti väsyneeltä, mutta se ei ollut mitään verratuna hänen sisäiseen uupumukseensa.

Melina raahautui suihkuun ja viettikin siellä tovin, mutta rentouttavan hetken lopetti oven pamaus.

Tyttö syöksyi Andyn käsivarsille ja suuteli tätä pitkään.
"Heippa", Andy hymyili suloisesti yrittäen kätkeä jälleennäkemisen riemun.

"Hetkonen", Andyn ilme muuttui yllättyneeksi.
"Mikäs tää nyt on?" poika kumartui Melinan vatsan tasolle selvä innostus silmissään. Melinan katse hakeutui pois Andyn silmistä, kuin se olisi paennut tätä hetkeä. "Miks et oo kertonu et oot raskaana?"
"Ei siinä oo mitään kerrottavaa.. ei me voida pitää sitä", Melinan puheenääni hiljeni loppuakohden.

"Miten niin ei voida?" Andy suoristi selkänsä vihainen katse silmissään. Ei hän voisi antaa omaa lastaan pois.
"Mä en oo valmiks äidiks! En nyt, enkä ehkä koskaan!" Melina parahti raivoissaan jolloin Andyn pinna paloi.
"Se on meidän lapsi! Sä taas ajattelet vaan ja ainoastaan itteäs!"

"Mä en jaksa tätä ny..", Melina huokaisi mennen taaemmas rauhoittumaan.
"Nyt on pakko jaksaa", Andy tuhahti ja nosti tytön takaisin seisomaan.

Hän otti varovasti Melinan vyötäröltä kiinni painautuen tyttöön kiinni.
"Ajattele ny.. oma pieni vauva. Kyllä me selvittäis siitä."

Melina purskahti itkuun.
"Anna anteeks.. mä en pysty."
Andy katsoi häntä säälien ja nyökkäsi hiljaa.
"Sun pitää päästä lepäämään.."

"Me tehdään justiin niinku sä tahot.."
 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

"Andy!", Melina karjui lujempaa kuin koskaan. Kipu oli aivan sietämätön ja sitä täytyisi kestää vielä monta tuntia.
"Andy NYT!" hän yritti vielä huutaa viimeisillä voimillaan, mutta kipu vei voiton.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Melina aukaisi hiljalleen silmänsä inhottavan tutun hajun rynnätessä hänen nenäänsä. Sairaala.

Andy istui liikkumatta viereisessä tuolissa selvästi huolissaan. Melina nyrpisti nenäänsä katsoessaan ympärilleen. Miten hän oli tänne joutunut? Pikkuhiljaa kipu palautui muistiin ja hän tajusi vauvan olevan poissa hänestä. Nopeasti tytön valtasi suuri huoli lapsesta jota hän ei edes halunnut.

Melina päätti nousta, mutta se paljastuikin hieman hankalammaksi kuin olisi voinut luulla. Hän voihkaisi kivusta joka viilsi koko hänen vartaloaan.

"Melina!", Andy huudahti ja hyppäsi pystyyn. Hän auttoi Melinan seisomaan sulkien sitten tytön varovaiseen halaukseen.
"Mä olin niin huolissani."

Ovi avautui ja sisään astui hoitaja pieni vauva käsivarsillaan. Andy irrottautu halauksesta, jotta saisi edes kerran pidellä lastaan sylissään. 
 

Melina tunsi kauheaa tuskaa siitä, miten hän pisti rakkaansa kärsimään. Andy oli selvästi jo rakastunut tuohon pieneen olioon.

"Ota tyttö syliin", Andy hymyili ojentaen vauvan Melinan epäröiville käsivarsille.

Tyttö. Hänen oma tyttönsä.
"Sillä on sun silmät", Melina huokaisi tuijottaen pikkuisen kauniisiin silmiin. Hän ei voinut olla hymyilemättä tuon kauneuden edessä.

"Onko siinä meidän vauva?" noin keski-ikäisen naisen liikuttunut ääni kuului oven suunnasta.
"Ai te tulittekin jo hakemaan tyttöä", hoitaja käveli Melinan luokse valmiina viemään hänen elämänsä valon.

"Mitä?Mun elämän valon? Enhän edes tahtonut koko kakaraa.. mutta jokin sen rääpäleen koko olemuksessa sulatti mun sydämen, enkä ollut enää ollenkaan varma mitä tehdä."
 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Noniin siinä ois nyt sitten eka osa ja hyi että ku on tönkköä :s No mutta pistetään alkukankeuden ja kellon piikkiin ?